Skarpnäckin alakoulu

Skarpnäckin alakoulu Ruotsissa sai alkunsa vanhempien toiveesta demokraattisempaan kouluun. He eivät pitäneet siitä, että lapset joutuivat suurimmaksi osaksi istumaan paikoillaan ja kuuntelemaan opettajan luennointia. Marianne Göthlin, joka oli opettanut aiemmin osalle oppilaiden vanhemmista NVC:tä oli vanhempien toiveesta apuna perustamassa uutta koulua. Alusta alkaen oli sovittu, että koulussa ei tultaisi opettamaan NVC:tä oppilaille, vaan he tulisivat oppimaan sen opettajien ja vanhempien esimerkistä. Oppilaiden tarpeita tultaisiin kuuntelemaan samalla tavalla kuin aikuistenkin. Opettajat huomasivat oppilaiden suhtautuvan uudenlaiseen koulukulttuuriin pääosin kolmella eri tavalla.

Nuorimmat, jotka oli pääosin kasvatettu NVC:tä hallitsevien vanhempien toimesta olivat hyvin yhteistyökykyisiä ja luovia. Toinen ryhmä oli oppilaita jotka tulivat autoritaarisista  kouluista ja he olivat välillä hämillään opettajien pyytäessä heitä tekemään asioita antaen aidosti vaihtoehdon tehdä myös toisin. Joskus joku oppilaista saattoi sanoa: “sano että minun pitää tehdä kotiläksyjä.”. Opettajille oli tärkeämpää, että oppilaat oppisivat tekemään heidän elämää palvelevia päätöksiä, kun se että he oppisivat tiettyjä faktatietoja tai konsepteja.

Kolmas ryhmä antoi eniten haastetta opettajille ensimmäisenä kouluvuonna. Tämä ryhmä tapasi vastata opettajien esittämiin pyyntöihin vastaamalla: “onko pakko?”. Opettajat aina vastasivat, että heidän ei ollut pakko, ja että he halusivat oppilaiden tekevän asioita omasta tahdostaan. Opettajat antoivat myös empatiaa oppilaiden pelolle että jos he sanoisivat “ei”, niin opettajat pakottaisivat heidät. Opettajat näkivät että “onko pakko?” oli tapa testata heitä. Opettajat olivat välillä turhautuneita, kun oppilaat jatkoivat testailuaan kuukausia. Toisen kouluvuoden alkaessa kolmannen ryhmän oppilaat olivat vaiheessa jossa he kieltäytyivät useista opettajien pyynnöistä vastaten: “ei”, “en tee sitä” tai “et voi pakottaa minua”. Vaikutti että testailu oli vaihtunut vahvaksi vastustamiseksi. Opettajien pyrkiessä näkemään oppilaiden tarpeet kieltäytymiseen, he alkoivat nähdä oppilaiden käytöksen edistymisenä. Ensimmäisenä vuonna oppilaat eivät nähneet itsellään voimaa. Toisena vuonna he testasivat omaa voimaansa ja opettajien aikomuksia. Kolmantenakin vuonna oli vielä hyvin paljon kieltäytymistä, mutta kolmannen vuoden lopussa oli kouluun muodostunut huomattava luottamuksen ilmapiiri ja oppilaat alkoivat luottaa siihen, että opettajat halusivat kaikkien parasta. Tämä oli kahdelle opettajalle kuitenkin liian hidas kehitys ja he erosivat osittain tämän muutosvaiheen raskauden vuoksi. Kolmantena vuonna uudet oppilaat kävivät kehitysvaiheet läpi yhdessä vuodessa. Opettajien havaintoja

• Oppilaat tulee aikaisin kouluun ja lähtee myöhään. He myös leikkivät kaikenikäisten kanssa
• Konfliktien määrä on laskenut hurjasti ensimmäisestä kouluvuodesta. Oppilaat ratkaisevat itse useimmat konfliktit.
• Oppilaat usein sanovat toiselle, mikäli toinen tekee jotain mikä ei miellytä, luottaen että he pääsevät molempia tyydyttävään lopputulemaan.
• Oppilaat harvoin osoittavat vastustusta opettajia kohtaan.
• Standardoitu testi 9- ja 11- vuotiaille osoittaa että kaikki koulun oppilaat suoriutuvat lukemisesta, matematiikasta ja englannista samalla tavalla tai paremmin, mitä heidän ikäisiltään odotetaan.
• Oppilaat ovat itse kyselleet, josko he voisivat opetella NVC:tä (Hart & Göthlin, 2002, 38-42)

Tässä on tutkimuskysymyksemme “NVC:n tehokkuus konfliktitilanteiden ratkaisemisessa alakoulussa”  kannalta mielenkiintoista se että konfliktien määrä on laskenut havaintojen perusteella runsaasti. Oppilaat leikkivät kaikkien kanssa ja ovat luottavaisempia selvittämään asioita puhumalla. Oppilaat olivat myös itse kiinnostuneita oppimaan NVC:tä. Opettajien havaintojen perusteella oppilaat ovat myös aktiivisia alakoulun loputtua. Kaikki olivat joko aktiivisesti politiikassa mukana tai sovittelutehtävissä yrityksissä tai yhteisöissä (Hart & Göthlin, 2002, 40). Skarpnäckin alakoulun kokemukset osoittavat myös mahdollisia haasteita NVC:n soveltamisesta koko alakoulun toiminnan pohjaksi. Muutosvaihe esiintyy haastavana. Uusilta opettajilta vaadittiin kestokykyä ajoittaiselle “luovalle kaaokselle” (Hart & Göthlin, 2002, 40). Kokemus antaa suuntaa sille että NVC voi olla hyödyllinen konfliktien ennaltaehkäisijänä, ja lisätä lasten valmiuksia selvittää konflikteja itse.